Minun perkeleeni

Olen jo pitkään miettinyt, että kirjoittaisin eräästä itselleni todella tärkeästä asiasta. Se on arka, siitä on hankala puhua, ja vaikka se ei ulospäin ehkä aina näy, se on läsnä joka ikisessä hetkessä. Se uuvuttaa niin, että illalla nukkumaan mennessä yliväsymys ottaa vallan, eikä uni tule. Aamulla herätessä väsyttää niin paljon, että tekisi mieli itkeä.

Nimittäin paniikkihäiriö.

Tämä (todennäköisesti) ikuinen ystäväni on ollut seuranani vuodesta 2010 erittäin näkyvästi, eli tällä hetkellä noin 6 vuotta. Ennen tätäkin takuulla on ollut jo monia oireita, mutta tuolloin muistan tämän puhjenneen kukkaansa.

Diagnoosin sain, kun tilanne oli siinä pisteessä, etten voinut juoda samasta lasista kahta kertaa jos oon päästänyt sen silmistä. Enkä mä enää pystynyt olemaan töissä kassalla ilman, että käsiä kutisi ja henkeä ahdisti. Lähdin haparoivin askelin hakemaan sairaslomaa johonkin, josta en tiennyt oikeastaan mitään.

Halusin kirjoittaa tästä asiasta, jotta he, ketkä eivät niinkään tunne tätä sairautta, saisivat enemmän tietoa, eivätkä ehkä niin paljon vähättelisi sitä.

Niinpä. Vähättelisi. Kukaan meistä ei halua elää elämäänsä niin, että joutuu päivittäin todistelemaan oman sairautensa olemassaoloa. Ei kukaan meistä halua joutua päivittäin kertomaan, että mitä tarkoittaa kun henki salpaantuu muutaman tunnin välein. Tai sitä, kun kaikki maailman äänet tuntuu ahdistavan kovilta. Tai kun tietty - muille normaali - leikin laskeminen ei tunnukaan omalla kohdalla hyvältä. Saatika, että haluaisi kuulla siihen perään lauseen: Lakkaat vain stressaamasta.

Siinä toki olette oikeassa. Stressi pahentaa tai voi olla laukaiseva tekijä. Mutta se ei suinkaan ole ainoa asia mikä tähän ikävään toveriin liittyy. Syitä on monia. Itseasiassa varmaan tuhansia. Ja valitettavasti oireet ruokkivat itseään. Mutta tällä kertaa kerron vain omasta kokemuksestani. Minun perkeleestäni.

Olen allerginen monelle asialle. Tiedän, että allergiani, sekä se, että niitä ei otettu tosissaan on ollut yksi laukaisevista tekijöistä. Tämä on edelleen pahin mahdollinen kohtauksen aiheuttaja. On vain muutamia paikkoja joissa uskallan syödä ilman pelkoa kohtauksesta. Itseasiassa niitä on vain kaksi. Kotona ja äidillä. Äidinkin luona varmistan aina sata kertaa jokaisen paketin sisällön. Koska vahinkoja voi käydä. Ja tukehtuminen on pahin tunne ikinä. Ja koska olen todella monta kertaa kuullut selkäni takaa lauseen "Ei se nyt voi olla niin vakavaa" "Rääppiköön itse pois lautaselta" "En kyllä rupea mitään tomaattia laittamaan erilliseen kippoon yhden allergian takia" "Ei kaupassa ollu suklaakakkua jossa ei mainittais pähkinää niin otin tän missä voi ehkä olla. Eihän se haittaa?".
Toivottavasti teistä muistakin nämä kuulostaa yhtä pöyristyttäviltä kuin ne ovat kuulostaneet omiin korviin aikanaan. Mutta seuraava oli pahin:
"Kyllä mä oon huoletta laittanut niitä mausteita ruokaan etkä mitään ole sanonut."
Niin. En ole. Muuta kuin että miksiköhän mulle tulee nykyään aina huono olo ruuasta. Miksi mua nykyään aina väsyttää ihan kamalasti sen jälkeen kun oon syönyt. Tai miksi mulla taipeet kutisee nykyään kokoajan. Miksi mua nykyään etoo syödä kotona. Niillähän ei varmaan ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Of the record, ei ollut kyseessä nykyinen siippa.

Avatakseni hiukan, miltä minusta tuntuu kohtauksen tullessa, kerron erään esimerkin. Oltiin paremman puoliskon kanssa lenkillä, siis todella pitkän tauon jälkeen, koska pelkään sydänkohtausta.
Kyllä, minä 26-vuotias, pelkään päivittäin sydänkohtausta.
Oltiin puolivälissä lenkkiä, reipasta sellaista. Sydän alkoi hakkaamaan, totta kai, koska olinhan liikkunut jo 30 minuuttia ilman taukoa ja välillä hölkäten. Jotta en saisi kohtausta, minun tarvitsee toistaa tiettyja mantroja ääneen, tai rationalisoida tapahtuvat asiat.
"Hakkaako sun sydän lujaa, jos liikut"
"Kyllä, tälläkin hetkellä"
"Onko sun hankala hengittää"
"No hankalampi kuin normaalisti, tietysti, kun sydän lyö lujempaa ja verisuonet on laajentunut jne. Ihan täysin normaali reaktio josta ei tarvitse huolestua"
"Sun syke on varmaan aika sama kun mulla"
"On varmasti."
"Mulla kuivaa suuta."
"Sekin on ihan normaalia."

Noniin. Meistä varmasti siis kaikki tietää, miltä tuntuu, kun on tehnyt kovan urheilusuorituksen. Jalat ja kädet hapottaa, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, hiki valuu, veri kohisee päässä, hengitys on tiheämpää koska kroppa kuluttaa ynnä muuta vastaavaa. No, ajattelepa se potenssiin sata. Ja unohda siitä se urheilusuorituksen tuoma onnistumisen tunne, joka kaartaa huulet hymyyn. Sen tilalle ajattele pahinta hetkeä elämässäsi. Sitä kun kurkussa on pala joka paisuu kahden euron kolikoksi, eikä se lähde. Sitä kun vatsaa särkee ja kaikki tuntuu epätodelliselta. Sitä, kun veditkin liian kovan kännin ja nyt mietit pöntön vieressä pitäiskö oksentaa. Sitä, kun sen jälkeen könyät sänkyyn, ja silmät sulkiessa koko maailma pyörii. Hetkellisesti mietit, oliko tää tässä. Oli se mikä tahansa, mutta se on se pahin tunne ikinä.

Sitä mä koen päivittäin, ainakin kerran.

Koska kanssaihmisten on todella vaikea käsittää sitä faktaa, että kyseessä on todellinen sairaus, mun on vaikea enää poistua kotoolta. Kyllä mä sen teen, mutta vaivoin. Joka kerta ahdistaa, koska jotain voi mennä pieleen. Jollekin täytyy taas selittää, miksi mua itkettää.
Mä en pysty enää osallistumaan tilaisuuksiin, joissa on ruokatarjoilu. En muista meidän häiden jälkeen yhtäkään ulkopuolisen järjestämää tilaisuutta, jossa en olisi joutunut keskustelemaan jonkun kanssa tästä elefantista huoneessa.
Ei, mulle ei riitä tieto että siinä ei EHKÄ ole pähkinää. Tai että siinä ei EHKÄ ole tomaattia. Ei, mä en myöskään ota sillä samalla lusikalla sitä tomaatitonta ruokaa millä joku juuri otti sitä viereistä, jossa on tomaattia. Kyllä, mun tarvitsee tietää mitä teidän salsakastike sisältää. Ja ei, mä en nauti siitä, että kaikki tuijottaa. En todellakaan. Mä haluaisin kadota maan alle, ja se pallo kurkussa kasvoi taas niin suureksi, että mun on hankala nähdä. Mun on hankala hengittää. Ja mä haluaisin itkeä, koska mun seurue häpeää taas silmät päästään, kun ne ei käsitä miten vakavasta asiasta mulle on kyse. Mutta mun on pakko kestää, koska mä en halua tehdä kohtausta. Enkä mä voi poistua paikalta, koska sitä ihmeteltäisiin. Kädet hypistelee paperia pöydän alla niin kauan, että jäljellä on vain nukkaantunut pieni pallo, joka joskus etäisesti muistutti kaunista servettiä.

Joskus mä salaa katson puolisoa anovasti. Se kyllä tietää mitä tarkoitan. Sitten se kuiskaa, että et sä kuole. Sulla on kaikki hyvin. Se on parasta.

Joskus oon koittanut kertoa mistä on kyse. Yleensä ihmiset pyörittää silmiään. Olen sitten vain todennut itselleni, että helpommalla pääsee, kun esittää, että pidän linjoista huolta. Ei oo nälkä, vaikka todellisuudessa vatsa huutaa ammottavaa tyhjyyttään. Ja taas on pala kurkussa. Taas painaa henkitorvea, koska ne vaatii mua syömään. Ne vaatii ja tivaa multa syytä, että miksi niiden ruoka ei kelpaa."Ei tää lihota, sitäkö sä pelkäät?" "Sun pitäisi syödä, sä oot niin kovin laiha."
No aijaa, tiedän kyllä.

Mä en voi käyttää alkoholia. Se ei sinänsä oo huono asia, mutta koitappa olla kuskina joka kerta. Koitapa kestää selvinpäin se meteli, bassojumputus ja ne humalaiset, kun pää ei kestä kovia ääniä, eikä kroppa sitä tärinää, jonka basso aiheuttaa (just se, mitä kaikki ei edes huomaa). Se sammaltava kaveri taas tivaa sadatta kertaa, että vitsi kun säkin oot taas kuskina, etkä pidä meidän kanssa hauskaa. Ja kai sä oikeesti heität mut kotiin. Niin, ilman viinaahan ei voi olla hauskaa. Ja joo, sadannen kerran, heitän kyllä. Vaikka todellisuudessa tällä hetkellä mä haluaisin olla kotona, omassa sängyssä, peiton alla, nukkua niin pitkään, että tää kaikki on poissa. "Ai miten niin et lähde enää jatkoille? Miksä oot noin kiukkunen? Mikä sua vaivaa?"
Ja taas mä puran kiukusta hampaita yhteen. Ei se pahaa tarkoita, mutta se sama tyyppi on just edellisellä kerralla vähätellyt sitä mun oloa. Sitä, että mä luulen taas kuolevani. Sanonut vaan, että rauhoitu. Toi on turhaa.
Se syy muuten, miksen voi käyttää alkoholia, on se seuraava päivä. Kaksikin lasia viiniä voi tehdä seuraavalle päivälle niin pahat sydämentykytykset, että mä harkitsen illalla käyntiä ensiavussa.

Siksi mä en oikeastaan käy enää missään. Välillä en ees kaupassa, koska musta tuntuu, että ihmiset tuijottaa. Koska mä pelkään, että jotain sattuu. Koska mä pelkään, että joku pitää sitä outona, että mä katson jokaisen tuoteselosteen sata kertaa, ettei se sisällä pähkinää. Ja se sama kolikko on taas kurkussa. Tai ehkä se on tänään tennispallo. Ihan sama, mutta se estää mua hengittämästä.

Mä rakastin joskus saunaa. Mutta kun mua joskus alkaa pyörrytämään kun mä käyn siellä, niin mä en uskalla enää. Kun mä en jaksaisi taas kuvitella sydänkohtausta. Enkä mä jaksaisi kysyä taas sataa kertaa puolisolta, että lupaathan, etten mä kuole. Enkä mä halua, että kukaan näkee sitä. Ainakaan ketään niistä, jotka pitää mua niin kovin vahvana.

Jotta te ette nyt luulisi, etten mä tee asian eteen mitään, niin kyllä teen. Ja paljon. Mä oon ollut lääkkeetön nyt kohta kaks vuotta, mikä on mun mielestä mieletön saavutus. Välillä oon meinannut sortua, koska tää tuntuu niin ylitse pääsemättömältä. Pari vuotta sitten mä en oisi voinut kuvitella ees puhuvani tästä näin julkisesti. Nytkin tää vähän jännittää tietysti, että miten ihmiset reagoi. Ja mä altistan itseäni päivittäin asioille, jotka yleensä pelottaa.

Viime viikonloppuna uskalsin syödä pullaa. Kolme palaa, oli niin hyvää. Äiti ei ees uskonut eka. Kysyi, että maistoitko edes. Oisittepa nähneet sen ilmeen kun onnellisena sanoin, että söinpäs, ja kolme palaa, oli tosi hyvää. 
Toissapäivänä söin särkylääkkeen, enkä kuollutkaan. Sekin oli aika siistiä.

Mutta ei tää hetkessä tapahdu.

Eli, tiedoksi teille kaikille tukihenkilöille; se ihminen ei valinnut tätä reittiä. Se ei halunnut, että sen elämä on näin vaikeaa. Se toivoisi sydämensä kyllyydestä, että se saisi elää täysin normaalia pelotonta elämää. Että se voisi tehdä niitä asioita, joita muutkin tekee. Sille ne on suuria unelmia.

Viesti myös kanssakärsijöille: Älä luovuta. Älä anna sen viedä sua mukanaan, näytä sille, että sä oot vahva. Hetki kerrallaan. Huuda, itke, raivoa ja naura just sillon kun siltä tuntuu. Se pala pienenee, oikeesti. Palkitse saavutuksista. Vaikka se ois kesäilman nuuhkaisu parvekkeen lasien raosta, niin ole ylpeä siitä. Parempia päiviä on varmasti edessä, kunhan vaan muistat nähdä sen valonpilkahduksen, oli se sitten mikä tahansa. Mutta älä ainakaan unohda sitä. Ja muista rakastaa. Myös itseäsi.

Mä toivoisin paljon keskustelua tältä saralta, ja toivoisin myös, että jaatte tätä, jos koette, että tässä oli mitään järkeä teidän kohdalla. Mä en voi puhua muiden puolesta, enkä mä voi sanoa mitä muiden oireet on. Tää oli pintaraapaisu siihen, mitä mä koen päivittäin. Tää on vaan yksi tarina. Niistä tuhansista.


Haluutteko muuten tietää mikä se mun unelma on?

Syödä pala suklaakakkua ilman, että mä pelkään.

Kuinka säästää ja saada rahaa / etukupongit ja nettikirpparit

SORRY FOLKS, this post is going to be only in Finnish as these links work only in Finland.

Aiemmin olikin jo tämä blogiteksti jossa kerroin monia tapoja miten voi säästää rahaa esimerkiksi kesän reissua varten.

Tähän ajattelin lisätä vähän sellaisia palveluita joita itse esimerkiksi tykkään käyttää saadakseni hiukan extrarahaa. Ennen kuin luet tätä kirjoitusta, suosittelen tosiaan lämpimästi lukemaan edellisen postauksen rahan säästämisestä. Sen luettua ymmärrät todennäköisesti paremmin miksi ohessa olevat palvelut ovat omaan mieleeni.

1. Ostohyvitys

Tästä palvelusta on itselle ollut ihan älyttömästi hyötyä. Sen lisäksi, että tuolta löytyy suurin osa tarvittavista nettikaupoista mitä itse käytän, niin löytyy myös kilpailutusmahdollisuuksia tai muuta "sälää" jotka ovat ihan hyödyllisiä.

Tätä kautta esimerkiksi itse tulee kilpailutettua sähköt, lainat, puhelinliittymät yms.. Sen lisäksi, että säästät siis rahaa kuukausittaisissa menoissa parhaimmassa tapauksessa, saat myös rahaa siitä, että teet sen tietyn linkin kautta.
Parhaimmillaan olen saanut 9,50€ per lainojen kilpailutus. Ei yhtään hullumpaa, eihän?

Sama koskee nettishoppailua. Jos jokatapauksessa aiot tilata tietystä liikkeestä netissä, miksi et saisi siitä ylimääräistä bonusta takaisin? Kaikkein eniten tästä palvelusta on ollut hyötyä joulun alla. Silloin pääsääntöisesti olen kerännyt suuren potin bonareista, ja siis tosiaan niistä nettikaupoista joita oisin joka tapauksessa käyttänyt.

Pääset ostohyvityksen sivuille tästä linkistä.

2. Vähän käytetty

Tässä palvelussa voit myydä käytettyjä vaatteita, kenkiä, vöitä, koruja... Ihan loistava palvelu. No mikä tämän sitten erottaa muista nettikirpputoreista? No se, että myyntityö tehdään sinun puolesta.
Aivan!
Ei sitä raskasta lähettämisrumbaa, eikä sitä "voiko sovittaa" viestittelyä ostajan kanssa. Itselleni tämä sopi aivan loistavasti, sillä en voi sietää sitä turhaa vääntämistä hinnasta ja tapaamisesta ja rahan odottamista tilille. Kaikki tämä on hoidettu puolestasi.
Eli, palvelu toimii siis niin, että kuvaat tuotteesi, palvelu hyväksyy ne, lähetät ne heidän varastolle ilmaiseksi matkahuollon paketilla (jonka siis voi tehdä jo melkein mistä vaan).
Tuotteet menevät myyntiin heidän sivustolleen, sinä vain keräät potin.
Ja jos tuotteet eivät mene kaupaksi, voit lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.

Pääset palveluun tästä.

3. Tori

Torissa yhtälailla oman tarpeettoman myymistä - sekä ostamista! Mikäli raha on tiukilla tai muuten vain haluaa tukea kierrättämistä, kannattaa ehdottomasti harkita käytettynä ostamista.
Torin kautta kaupat tehdään suoraa myyjän ja ostajan kesken, yleensä puhelimitse tai sähköpostilla.
Hyvä puoli tässä on se, että jos tuntuu hinta kovalta, voit koittaa pyytää alennusta. Tai, voit myyjänä laittaa hinnaksi vaikka "tarjoa" josset ole varma tavaran arvosta.
Loistava lehden keltaisten sivujen syrjäyttäjä. ;)
Torissa on usein myös ilmoituksia ihan autoista, asunnoista tai mökeistäkin. Ei ole siis oikeastaan mitään rajoitteita mitä saisi ja mitä ei myydä.

Pääset toriin täältä.

4. Huuto.net

Jos myynnissäsi on muuta kuin vaatetusta, eikä Torin keinot ole sinun tyyliset, voit ottaa käyttöösi myös huutonetin.
Huutonetissä, luonnollisestikin, voit huutaa itsellesi tuotteita tai asettaa omaa omaisuuttasi huudettavaksi. Tämä on kätevä myös siksi, että et joudu itse olemaan varsinaisesti tekemisissä myymisen kanssa ennen kuin joku tuotteen lunastaa heti tai saa voittohuudon.

Huutonetissä on myös loistava asiakaspalvelu sen suhteen mikäli tulee kismaa myyntitilanteessa. Pystyt myös antamaan palautetta jokaisesta kaupankäynnistä, joka helpottaa tietysti sitä kun haluat tehdä myyntiä joko itse (asiakkaat ostavat mielellään sellaiselta jolla hyvät tähtiluokitukset) tai kun olet itse aikomuksissa ostaa joltakulta (hyvät palautteet kannattaa tarkastaa).

Pääset huutonettiin täältä.


Näitä tulee itse käytettyä eniten nettipalveluista. Näiden lisäksi tietysti osa tavaroista tulee myytyä omalla paikallisella FB-kirppiksellä, sekä live-kirpputoreilla. Livekirppisten kurja puoli vaan nykyään meinaa olla siinä, että pöytävuokrien ollessa niin hurjat, ei pysty tuotteiden hintoja pitämään tarpeeksi matalana. Mutta ymmärrettävästi vuokratkin ovat pikkuhiljaa nousseet aika korkeiksi.

Onko itselläsi tiedossa sivustoja joista nappaat tietoa rahaa säästävistä kikoista? Missä sinä säästät arjessasi? Tuleeko mieleen jotain tähän aiheeseen liittyvää, josta haluaisit minun kirjoittavan? :)

Maalitehtaan HUONO palvelu

Jouduin keräilemään itseäni suhteellisen kauan ennen kuin kirjoitin tämän viestin, johtuen ainoastaan siitä, että olin niin täynnä raivoa.

Teimme tässä taannoin saunaremonttia, joka ei mennyt ihan niinkuin Strömssössä. Tarkoituksena oli vahata lauteet, seinät ja katto saunavahalla, värillisellä sellaisella.

Haimme hyvinkin-tunnentun-ja-luotetun tuotemerkin saunavahan paikallisesta rautakaupasta. Kysyimme vielä viimehetken vinkit asian suhteen, että olemme vanhoja lauteita käsittelemässä jne, että missä järjestyksessä ja miten kannattaa asiat hoitaa. Saimme hyvät vinkit lauteiden pesusta lähtien, ja näin aloitimme remontoinnin.

Kun vihdoin pohjatöiden jälkeen pääsimme levittämään vahaa seinille, ei tämä valkoinen väri ollutkaan ihan sellainen kuin oltiin oletettu. Väri oli TODELLA hailakka, ja vahan koostumus oli jotenkin erikoinen (jätti mm. todella paljon kuplia seinään vaikka oli mikä väline kädessä tai vaikka olisi ollut kuinka varovainen tahansa). Ajattelimme ensin, että ehkäpä se siitä sitten muuttuu useammalla kerroksella, joten emme sen suuremmin asiaan huomiota kiinnittäneet - vielä.

Mutta siinä kohtaa, kun vedin kolmatta kerrosta valkoista seinille, ja väri oli edelleen hyvin lähellä pelkän puunväriä, aloin epäilemään tavaran toimivuutta. Mieheni kävi kysymässä asiasta rautakaupasta, että olimmeko kenties tehneet jotain väärin vai onko purkissa vikaa. Myyjälle näytettiin kuvia saunasta ja purkki vietiin tarkasteltavaksi, ja hän oli sitä mieltä että tuotteessa on vikaa, ja saadaan uusi tilalle. Tämän lisäksi hän lupasi vanhan purkin lähettää tehtaalle.

Oltiin asian kanssa suht ok, vaikkakin oli mahdollisuus että koko sauna jouduttaisiin käsittelemään uusiksi.
Kunnes kyseisen maaliyrityksen edustaja soitti.

Hän soitti kysyäkseen siitä, että mikä oli mennyt pieleen tuotteen kanssa. Lyhyesti kerrottuna, ehdotin hänelle, että tule vaikka paikanpäälle katsomaan miltä jälki näyttää, ja kuuluuko se olla tuollaista.
Hän tuli käymään, ja olimme lähestulkoon kaikesta erimieltä. Hän suorastaan halveksui minua, ja väitti että emme vain olleet tehneet työtä oikein.
"Säilytääkseni kuitenkin rauhan maassa niin voinhan mä toki pari purkkia antaa hyvityksenä.."
Koska oloni oli ihan lyöty, hyväksyin 'tarjouksen'. Ja lopuksi hän vielä lähtiessään sanoi "Voinhan mä tän teidän purkin turhan takia sinne tehtaalle lähettää, mutta eikös se nyt oo ihan sama jättää tämä tänne teille, voitte sitten käyttää tän sinne seiniin." Otin myös sen vanhan purkin vastaan. Ajattelin että ehkäpä me sitten oltiin tehty jotain väärin, ja purkissa tosissaan ei ollut mitään vikaa.

Kunnes aloimme levittämään uutta kerrosta saunan pintaan.
Mieheni laittoi sillä vanhalla purnukalla, minä uudella.

Ja väriero oli ihan hillitön. Arvatkaa vaan, miten paljon tihkuin raivoa tässä kohtaa, kun tajusin, että mua on aivan turhaan tultu arvostelemaan tänne. Uusi purkki EI kuplinut, ei ollut täysin vetistä ja oikeasti jopa näytti vahamaiselta. Ja tosiaan, se väriero oli SUURI. Nyt oli jo oikeasti valkoinen vaha käsittelyssä.
Noh, koitin siirtää nämä ajatukset pois mielestä, ja ajattelin kirjoittavani tänne maalitehtaaseen palautetta kunnes saan raivon vähän sivuun ja voin kirjoittaa asiallisesti.

Kirjoitin 3 A4:sen pituisen palautteen tänne suositun maalitehtaan palauteosoitteeseen. Kerroin siinä mielestäni hyvinkin selvästi kaikki nämä tilanteet mitä otliin käyty läpi, sen että urakka oli viivästynyt kun emme saaneet lupaa jatkaa heti, ja että uuden ja vanhan purkin välillä oikeasti oli ihan järjetön ero.

MITÄ SAIN VASTAUKSEKSI?

"Vanhaan puuhun vaha ei aina tartu samalla tavalla. Siksi emme voi sitä suositella vanhalle puulle. Väri saattaa poiketa kuvissa olevasta sävystä." Tämä ei ole suora kopio sähköpostista jonka sain, sillä en viitsi sitä suoraa tässä julkaista. Tuo kyseinen lause kuitenkin kiteyttää lähestulkoon kaiken mitä siinä viestissä oli. Lauseita oli ehkä kaksi tai kolme enemmän, mutta joka tapauksessa viesti todella suuresti viittasi siihen, että tämä kyseinen käsittelijä ei joko ollut edes lukenut sitä palautettani kokonaan, tai ei viitsinyt lukea sitä ajatuksella.

PYRIN OMASSA VIESTISSÄNI KYSYMÄÄN VASTAUSTA SIIHEN, ETTÄ MITEN VOI KAHDEN PURKIN VÄLILLÄ OLLA NIIN SUURI ERO, JOS MEIDÄN PURKISSAMME EI MUKA OLE MITÄÄN VIKAA.
Kerroin myös selvästi, että purkki vielä meiltä löytyy ja se voidaan tutkia mikäli tarvetta.

Silti saan vastaukseksi ainoastaan jonkun vakiokirjoituksen siitä, että vaha ei välttämättä sovi vanhalle puulle. Eikai sen silti pitäisi tehdä purkkikohtaisia eroja??

Vastasin tähän viestiin - joo myönnän - todella naurettavasti ja lapsellisesti vihaisena. Mutta se ei poista sitä, että uudessa viestissäni kysyin, että luitko palautettani laisinkaan läpi asti, ja huomasithan että kyse ei ole enää siitä että mille puulle se testi on tehty, vaan siitä, että seinässä näkyy selvä ero kahden purkin välillä.

En koskaan saanut vastausta. Tiedän, että tämä on vähän suurmittaisesti kirjoitettu, mutta mikäli kiinnostaa tietää lisää, kerron kyllä mieluusti. Palautteestakin löytyy minulla itselläni kopio.

Ja jokainen voi itse päätellä mikä on Suomessa hyvinkin suosittu ja luotettu maalimerkki. No, onneksi niitä on muitakin ja voin varmasti vaihtaa kelkkaani. Ja tiedän, etten ole ainoa joka on saanut sieltä huonoa palvelua. Toivottavasti vain muutkin ovat avanneet suunsa.