English version is here: DIY wings
Emme viitsineet tänä vuonna tuhlata erityisemmin rahaa Halloween varusteisiin, mutta halusimme kuitenkin tätä pyhää juhlistaa.
Kuten yleensäkin, oltiin taas todella myöhässä liikkeellä asujen kanssa.
Kymmeniä ja kymmeniä eri asuja läpi koluttuamme, päätin tehdä "nopeat ja helpot" siivet (= erittäin hermoja raastavat ja hankalat).
Tässä tekstissä on siis siipien ohje. Mikäli kaipaat punaista mekko-ohjetta, löytyy se täältä: paholaisen mekko
Asukokonaisuudet rakentuivat nimenomaan näiden siipien ympärille. Koska elän fiksaatiossa, että meidän kahden asujen tulee sopia toisiinsa keskenään, tuli molempien asujen olla samasta teemasta.
Mirosta tuli Arkkienkeli (sellaisena kuin minä heidät 'näen'), itse olin langennut enkeli.
Siipiin tarvitset:
- tarpeeksi ison pahvin
- nahkaa tai muuta materiaalia mistä haluat tehdä höyhenet
- nahkanauhaa/vyöt tms. joilla teet käsilenkit siipiin
- kuumaliimapyssyn
- mahdollisesti mustaa tussia
- nitojan
Leikkasin siivet isosta pahvisesta ammustaulusta. Piirsin toisen puolikkaan käsin, ja jäljensin sen toiseen palaseen saadakseni kaksi samanlaista siipeä. Koska halusimme tehdä todella massiiviset siivet, leikkasin ne ominaan ja tein keskelle "jatkopalan", että ne asettuisivat enemmän oikeiden siipien kohdille. Tämän olisi voinut tehdä myös pahvista kuvan tapaisesti niin, että välissä olisi pätkä pahvia.
Leikkasin väliin pätkän nahkaa, liimasin ja nidoin sen siipiin kiinni. Tässä kohtaa piti myös löytää paikat ja pituudet hihnoille. Koska teidän ei tarvitse toistaa minun virheitä, kerron tärpit;
varmista, että hihnat ovat tarpeeksi pitkä ja kestävät tätä tarkoitusta varten. Siivistä tulee todella painavat. Nido ne kunnolla kiinni, yksi tai kaksi niittiä ei tule riittämään, vaan ammu niin täyteen kuin kehtaat.
Ei kannata käyttää kuminauhaa, ellei se ole sitä todella paksua ja todella jämäkkää. Se ei kestä tätä painoa venymättä muodottomaksi.
Leikkaa kankaastasi (itse käytin verhoilunahkaa) mallia käyttäen erikokoisia sulkia. Villi veikkaus, että per osio taisi mennä joku 100-150 sulkaa, mutta tosiaan, nämä siivet ovat todella isot. :) Käytössäni oli 4 eri kokoista höyhentä/sulkaa, jotta vaikutelma olisi mahdollisimman aito.
Liimaa sulat paikalleen.
Toista sama jokaiselle neljälle osiolle. Ravitsele siipiä nähdäksesi tippuuko joku sulista (yllättävän monta löytyi aluksi liimaamatta). Asetteluun en oikein osaa sanoa muuta kuin kokeilemalla löytyy paras. Itse käytin mallina netistä löytämääni aitojen isojen siipien muotoa.
Pohjan voi maalata valmiiksi mustaksi, tai voit permanenttitussilla peitellä jos pohja näkyy jostain.
Lopuksi vielä ompele nahkaremmeihin kiinni ns. vyönsoljet, joilla voit kiristää nauhat halutun mittaisiksi. Tee vastakappaleeseen reiät samalla tavoin, kuin vyössäkin on.
Ohessa vielä kuva komeasta Arkkienkelistä:
Kysy jos tulee mieleen jotain, mitä en itse huomannut kertoa ääneen! Aikaa meni aika paljon, mutta sinun ei tarvitse käyttää näin paljon aikaa, kun voit välttää kaikki omat virheeni! :)
Showing posts with label budjetti. Show all posts
Showing posts with label budjetti. Show all posts
Saturday, November 26, 2016
Tuesday, January 19, 2016
Kuinka säästää ja saada rahaa / etukupongit ja nettikirpparit
SORRY FOLKS, this post is going to be only in Finnish as these links work only in Finland.
Aiemmin olikin jo tämä blogiteksti jossa kerroin monia tapoja miten voi säästää rahaa esimerkiksi kesän reissua varten.
Tähän ajattelin lisätä vähän sellaisia palveluita joita itse esimerkiksi tykkään käyttää saadakseni hiukan extrarahaa. Ennen kuin luet tätä kirjoitusta, suosittelen tosiaan lämpimästi lukemaan edellisen postauksen rahan säästämisestä. Sen luettua ymmärrät todennäköisesti paremmin miksi ohessa olevat palvelut ovat omaan mieleeni.
Tästä palvelusta on itselle ollut ihan älyttömästi hyötyä. Sen lisäksi, että tuolta löytyy suurin osa tarvittavista nettikaupoista mitä itse käytän, niin löytyy myös kilpailutusmahdollisuuksia tai muuta "sälää" jotka ovat ihan hyödyllisiä.
Tätä kautta esimerkiksi itse tulee kilpailutettua sähköt, lainat, puhelinliittymät yms.. Sen lisäksi, että säästät siis rahaa kuukausittaisissa menoissa parhaimmassa tapauksessa, saat myös rahaa siitä, että teet sen tietyn linkin kautta.
Parhaimmillaan olen saanut 9,50€ per lainojen kilpailutus. Ei yhtään hullumpaa, eihän?
Sama koskee nettishoppailua. Jos jokatapauksessa aiot tilata tietystä liikkeestä netissä, miksi et saisi siitä ylimääräistä bonusta takaisin? Kaikkein eniten tästä palvelusta on ollut hyötyä joulun alla. Silloin pääsääntöisesti olen kerännyt suuren potin bonareista, ja siis tosiaan niistä nettikaupoista joita oisin joka tapauksessa käyttänyt.
Pääset ostohyvityksen sivuille tästä linkistä.
Aivan!
Ei sitä raskasta lähettämisrumbaa, eikä sitä "voiko sovittaa" viestittelyä ostajan kanssa. Itselleni tämä sopi aivan loistavasti, sillä en voi sietää sitä turhaa vääntämistä hinnasta ja tapaamisesta ja rahan odottamista tilille. Kaikki tämä on hoidettu puolestasi.
Eli, palvelu toimii siis niin, että kuvaat tuotteesi, palvelu hyväksyy ne, lähetät ne heidän varastolle ilmaiseksi matkahuollon paketilla (jonka siis voi tehdä jo melkein mistä vaan).
Tuotteet menevät myyntiin heidän sivustolleen, sinä vain keräät potin.
Ja jos tuotteet eivät mene kaupaksi, voit lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.
Pääset palveluun tästä.
Torin kautta kaupat tehdään suoraa myyjän ja ostajan kesken, yleensä puhelimitse tai sähköpostilla.
Hyvä puoli tässä on se, että jos tuntuu hinta kovalta, voit koittaa pyytää alennusta. Tai, voit myyjänä laittaa hinnaksi vaikka "tarjoa" josset ole varma tavaran arvosta.
Loistava lehden keltaisten sivujen syrjäyttäjä. ;)
Torissa on usein myös ilmoituksia ihan autoista, asunnoista tai mökeistäkin. Ei ole siis oikeastaan mitään rajoitteita mitä saisi ja mitä ei myydä.
Pääset toriin täältä.
Huutonetissä, luonnollisestikin, voit huutaa itsellesi tuotteita tai asettaa omaa omaisuuttasi huudettavaksi. Tämä on kätevä myös siksi, että et joudu itse olemaan varsinaisesti tekemisissä myymisen kanssa ennen kuin joku tuotteen lunastaa heti tai saa voittohuudon.
Huutonetissä on myös loistava asiakaspalvelu sen suhteen mikäli tulee kismaa myyntitilanteessa. Pystyt myös antamaan palautetta jokaisesta kaupankäynnistä, joka helpottaa tietysti sitä kun haluat tehdä myyntiä joko itse (asiakkaat ostavat mielellään sellaiselta jolla hyvät tähtiluokitukset) tai kun olet itse aikomuksissa ostaa joltakulta (hyvät palautteet kannattaa tarkastaa).
Pääset huutonettiin täältä.
Näitä tulee itse käytettyä eniten nettipalveluista. Näiden lisäksi tietysti osa tavaroista tulee myytyä omalla paikallisella FB-kirppiksellä, sekä live-kirpputoreilla. Livekirppisten kurja puoli vaan nykyään meinaa olla siinä, että pöytävuokrien ollessa niin hurjat, ei pysty tuotteiden hintoja pitämään tarpeeksi matalana. Mutta ymmärrettävästi vuokratkin ovat pikkuhiljaa nousseet aika korkeiksi.
Onko itselläsi tiedossa sivustoja joista nappaat tietoa rahaa säästävistä kikoista? Missä sinä säästät arjessasi? Tuleeko mieleen jotain tähän aiheeseen liittyvää, josta haluaisit minun kirjoittavan? :)
Aiemmin olikin jo tämä blogiteksti jossa kerroin monia tapoja miten voi säästää rahaa esimerkiksi kesän reissua varten.
Tähän ajattelin lisätä vähän sellaisia palveluita joita itse esimerkiksi tykkään käyttää saadakseni hiukan extrarahaa. Ennen kuin luet tätä kirjoitusta, suosittelen tosiaan lämpimästi lukemaan edellisen postauksen rahan säästämisestä. Sen luettua ymmärrät todennäköisesti paremmin miksi ohessa olevat palvelut ovat omaan mieleeni.
1. Ostohyvitys
Tästä palvelusta on itselle ollut ihan älyttömästi hyötyä. Sen lisäksi, että tuolta löytyy suurin osa tarvittavista nettikaupoista mitä itse käytän, niin löytyy myös kilpailutusmahdollisuuksia tai muuta "sälää" jotka ovat ihan hyödyllisiä.
Tätä kautta esimerkiksi itse tulee kilpailutettua sähköt, lainat, puhelinliittymät yms.. Sen lisäksi, että säästät siis rahaa kuukausittaisissa menoissa parhaimmassa tapauksessa, saat myös rahaa siitä, että teet sen tietyn linkin kautta.
Parhaimmillaan olen saanut 9,50€ per lainojen kilpailutus. Ei yhtään hullumpaa, eihän?
Sama koskee nettishoppailua. Jos jokatapauksessa aiot tilata tietystä liikkeestä netissä, miksi et saisi siitä ylimääräistä bonusta takaisin? Kaikkein eniten tästä palvelusta on ollut hyötyä joulun alla. Silloin pääsääntöisesti olen kerännyt suuren potin bonareista, ja siis tosiaan niistä nettikaupoista joita oisin joka tapauksessa käyttänyt.
Pääset ostohyvityksen sivuille tästä linkistä.
2. Vähän käytetty
Tässä palvelussa voit myydä käytettyjä vaatteita, kenkiä, vöitä, koruja... Ihan loistava palvelu. No mikä tämän sitten erottaa muista nettikirpputoreista? No se, että myyntityö tehdään sinun puolesta.Aivan!
Ei sitä raskasta lähettämisrumbaa, eikä sitä "voiko sovittaa" viestittelyä ostajan kanssa. Itselleni tämä sopi aivan loistavasti, sillä en voi sietää sitä turhaa vääntämistä hinnasta ja tapaamisesta ja rahan odottamista tilille. Kaikki tämä on hoidettu puolestasi.
Eli, palvelu toimii siis niin, että kuvaat tuotteesi, palvelu hyväksyy ne, lähetät ne heidän varastolle ilmaiseksi matkahuollon paketilla (jonka siis voi tehdä jo melkein mistä vaan).
Tuotteet menevät myyntiin heidän sivustolleen, sinä vain keräät potin.
Ja jos tuotteet eivät mene kaupaksi, voit lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.
Pääset palveluun tästä.
3. Tori
Torissa yhtälailla oman tarpeettoman myymistä - sekä ostamista! Mikäli raha on tiukilla tai muuten vain haluaa tukea kierrättämistä, kannattaa ehdottomasti harkita käytettynä ostamista.Torin kautta kaupat tehdään suoraa myyjän ja ostajan kesken, yleensä puhelimitse tai sähköpostilla.
Hyvä puoli tässä on se, että jos tuntuu hinta kovalta, voit koittaa pyytää alennusta. Tai, voit myyjänä laittaa hinnaksi vaikka "tarjoa" josset ole varma tavaran arvosta.
Loistava lehden keltaisten sivujen syrjäyttäjä. ;)
Torissa on usein myös ilmoituksia ihan autoista, asunnoista tai mökeistäkin. Ei ole siis oikeastaan mitään rajoitteita mitä saisi ja mitä ei myydä.
Pääset toriin täältä.
4. Huuto.net
Jos myynnissäsi on muuta kuin vaatetusta, eikä Torin keinot ole sinun tyyliset, voit ottaa käyttöösi myös huutonetin.Huutonetissä, luonnollisestikin, voit huutaa itsellesi tuotteita tai asettaa omaa omaisuuttasi huudettavaksi. Tämä on kätevä myös siksi, että et joudu itse olemaan varsinaisesti tekemisissä myymisen kanssa ennen kuin joku tuotteen lunastaa heti tai saa voittohuudon.
Huutonetissä on myös loistava asiakaspalvelu sen suhteen mikäli tulee kismaa myyntitilanteessa. Pystyt myös antamaan palautetta jokaisesta kaupankäynnistä, joka helpottaa tietysti sitä kun haluat tehdä myyntiä joko itse (asiakkaat ostavat mielellään sellaiselta jolla hyvät tähtiluokitukset) tai kun olet itse aikomuksissa ostaa joltakulta (hyvät palautteet kannattaa tarkastaa).
Pääset huutonettiin täältä.
Näitä tulee itse käytettyä eniten nettipalveluista. Näiden lisäksi tietysti osa tavaroista tulee myytyä omalla paikallisella FB-kirppiksellä, sekä live-kirpputoreilla. Livekirppisten kurja puoli vaan nykyään meinaa olla siinä, että pöytävuokrien ollessa niin hurjat, ei pysty tuotteiden hintoja pitämään tarpeeksi matalana. Mutta ymmärrettävästi vuokratkin ovat pikkuhiljaa nousseet aika korkeiksi.
Onko itselläsi tiedossa sivustoja joista nappaat tietoa rahaa säästävistä kikoista? Missä sinä säästät arjessasi? Tuleeko mieleen jotain tähän aiheeseen liittyvää, josta haluaisit minun kirjoittavan? :)
Labels:
alennuskoodi,
alennussivusto,
bonus,
budjetti,
etukuponki,
huuto.net,
kokemuksia,
koodi,
kuinka säästää rahaa,
loma,
nettiostokset,
ostohyvitys,
raha,
säästäminen,
säästö,
tori.fi,
vähän käytetty
Subscribe to:
Posts (Atom)




