Showing posts with label aulatila. Show all posts
Showing posts with label aulatila. Show all posts

Tuesday, February 26, 2013

Lisää yläkertaa ja työtilaa

Noniin, jatkoa siis edeltäneelle kirjoitukselle jossa kerroin yläkerran pienestä pintaremontista.

Mainitsinkin jo ohimennen siitä, että se kuviotapetti olikin oikeastaan ainoa halpa juttu mitä saatiin.
Nojoo, onhan siis valkoinen maali suhteellisen edullista, mutta näin niinku erikoisjuttuja ajatellen.

Taika-hopeamaali ei ollut mikään kaupan halvin litrahinnaltaan, siinäkin mielessä harmitti hiukan ettei se näyttänytkään seinällä ihan niin sellaiselta kuin olin ajatellut.

Mutta tässä kuvassa on ylpeys. Mikki Hiiri-tapetti. Maksoi hunajaa, mutta kyllä se on kaunis. Halusimme sen tuohon erottamaan työtilan aulasta, työtilaan olisi muutenkin tarkoitus tulla Aku Ankka teemainen tunnelma.

Voitte varmasti arvata miten paljon kädet hikosivat kun tätä kohdistettiin paikalleen..
Koska olin vakaasti sitä mieltä, että vaatehuoneen seinä näyttää kamalan tylsältä (ja sen yläpuolella oli karsean näköinen moka hopean pohjan maalauksessa), päätin taiteilla siihen kuvan.
Alunperin oikeastaan ajattelin tilata siihen sisustustarran, mutta kun sopivaa ei löytynyt, otin sudin käteen.
Maalaus on siis tehty ihan omasta päästä, akryylimaaleilla. En laittanut päälle mitään lakkaa tai muuta, annoin vain sellaisenaan olla.
Tekstin tein wordillä, länttäsin A4:sen läppärin näytölle ja jäljitin tekstin (koska en omista tulostinta). Tuputtelemalla sitten teinkin sabluunan läpi seinään.
 
 Lopuksi liimasin kynsiliimalla päälle IKEA:sta ostettuja ruusunterälehtiä, ikäänkuin puuhun tuulisi lujaa ja osa kukista meinaisi karata. Kokonaisia kukkia tein ompelemalla neljä terälehteä kukan muotoon muutamalla pistolla.

Näissä kuvissa tuo hopea-maali muuten näyttää TODELLA pahalta. Ei se oikeasti ole noin paha.

Huoneesta tuli siis kerta heitolla paljon avarampi ja valoisampi, vaikkakin laitettiinkin verhokisko työtilan ja aulan väliin.
Siinä onkin vielä kehittämisen paikka, sillä nyt verho ei tule ihan ylös asti ja jättää ruman raon, mutten ole vielä keksinyt miten asian paikkaan. Noh, ehkä se oikea ratkaisu tulee joku päivä mieleen.

Lopuksi vielä kuva lipastosta, josta aiemmin kirjoittelinkin että se sai uuden maalin päällensä. Nyt sekin sopii huoneeseen, eikä maksanut paljoa!

Kokonaiskustannukset siis tämän huoneen osalta taisi jäädä n. 150€ yhteensä, siis maaleineen ja kaikkineen. Toivottavasti en kovin paljoa valehdellut.

Sisustus on vielä toki jonkin verran kesken, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee, eikö niin?

Monday, February 25, 2013

Yläkerran aulatila ja työtila

Tämä on oletettavasti ollut tähän astisista projekteista laajin.  Muutimme siis uuteen ikiomaan taloomme elokuussa, ja ajatuksenamme oli, että muutetaan sitten sitä mukaa mitä on rahaa ja ei miellytä silmää, kun talossa ei muuten varsinaisesti ole mitään vikaa.

..Noh, niin. Kaunis ajatus, mutta kun ollaan molemmat tämmösiä touhuujia, ja jos joku ei miellytä, pitää sille asialle jotain tehdä. Oli rahaa tai ei, yläkerran aula meni uusiksi. Koska se oli oranssi. Ja mikälie persikka.


Tältä näytti aulatila ennen muutosta.



Kuten monesti aiemminkin olen kironnut, en ole kovinkaan hyvä kuvaamaan. Mutta miten mä silloin onnistun saamaan ihan ok nätin kuvan yms kun sen pitäisi näyttää se kaikki karmeus? Nojoo, saatte kuitenki osviittaa siihen suuntaan, että tämä huone todella oli oranssi, ja se ei oikein ollut kummankaan meistä mieleen.

Siinä sitten pohdittiin hetki että uskaltaako sille alkaa vielä mitään tekemään, kun siihen saattaa mennä niin pitkään aikaakin. No ei sitä enää sitten pitkään mietitty kun kaupasta löytyi täydellinen tapetti, VAIN 10€/rulla! Voitteko kuvitella? Ei ollut tosiaankaan paha hinta kokeilusta. Toki se olikin sitten ainoa halpa juttu, mutta ei siitä vielä sen enempää.


Tältä näytti työhuoneosuus ennen muutosta.








Aloitimme siis repimällä tapetit pois.





Seinämateriaali oli tuossa huoneessa (kuten ilmeisesti joka puolella..) Gyproc, jota olikin varoitteluista huolimatta helppo käsitellä. Koska tietysti tapani mukaan kävin lueskelemassa kaikenmaailman keskustelupalstat ja muut ja olin ihan kauhuissani siitä että se Gyprokki alkaa kupruilemaan tai jotain muuta, ja näin siitä painajaisia. Kyllä. Mutta voin nyt hyvällä omalla tunnolla sanoa, että älkää peljätkö kohtalontoverit! Hyvin se menee jos tarttee käsitellä!



Kuten jo aiemmin mainitsinkin, olin jo löytänyt ihanan tapetin josta tulisi korosteseinä. Ja tässä kympin tapetti koko komeudessaan! Hiukan oltiin tyytyväisiä. Ja jäi  muuten vielä yli askarteluunkin!

Muista seinistä en ollut (vielä) päättänyt väriä, muuta kuin että valkoiseksi ne todennäköisesti eivät jää.

Asiaa kuitenkaan sen enempää kaunistelematta, tuon tapetin kohdistaminen ei todellakaan ollut mitään kivaa. Jos et omaa hyviä hermoja (kuten esimerkiksi minä en omaa), niin en suosittele. Onneksi tuo muru on hiukan rauhallisempaa sorttia..

Liisteriä oli ihan perus valmisliisteriä, emme siis sekoitelleet omia sörsseleitä.

 Tapetin laiton jälkeen aloimme miettiä että mitä väriä muille seinille haluttaisiin, kun valkoinen  näytti aivan liian valkoiselta. Pitkän harkinnan jälkeen, päädyimme ostamaan Taika-hopeamaalia, joka ei muuten näyttänyt seinässä sitten yhtään siltä mitä olisimme halunneet. Kaikenlisäksi emme saaneet sitä tasaisesti seinään, ja lopputulos oli ihan karmaiseva - omille silmille. Kukaan muu ei ole vielä näitä "kamalia virheitä" nähnyt, joten kai se on sitten ihan ok näköinen. Valitettavasti kunnon kuvaa en tästä pinnasta kuitenkaan saanut, mestari kuvaaja kun olen..

Sivuprojektiksi otin sitten kamalan ruskean lipaston maalaamisen, kun ilmaiseksi kyseinen hökötys oltiin joskus saatu, eikä sillä oikein mitään tunnearvoakaan ollut. Ei siis myöskään olisi ollut mitään väliä vaikka maalaus olisi mennyt ihan nenälleen. Tämä on siis ihan jotain halpislastulevyä, jonka päälle vaan vetäsin rohkeesti kolme kerrosta valkoista pohjamaalia, ja hyvin on ainakin tähän asti kestänyt.







Vetimet olisin tahtonut uusia, mutta sopivia ei ole vielä tullut vastaan, valitettavasti..


Jatkoa ensikerralla, nyt pitää mennä muille asioille!