Monday, July 8, 2013

Virkattu tiskirätti

Kokeilin ensimmäistä kertaa ala-asteen jälkeen virkkausta, koska en saanut tehdä mitään muutakaan. 
Selkäni meni siis viime viikolla niin pahasti jumiin, että kävin lääkärillä päivystyksessä. Lääkeeksi määräsi pillereitä ja lepoa, ja rakas sukuni pitää tästä kyllä hyvin huolen etten tee mitään raskasta.

Alkukiukuttelujen jälkeen keksin sunnuntaina äidillä istuessani, että voisin opetella virkkauksen uudestaan. Aloin siis tekemään tiskirättiä, se kun on melkoisen helppo ja ei niinkään haittaa jos sen mokaa.

No eihän siitä mikään suora alunperin tullut, ja meinasin kuolla nauruun kun katselin puolivalmista "taideteosta". Välillä onnistuin hukkaamaan silmukoita ja muuta vastaavaa. 

En tiedä miten reunapitsit olisi oikeasti pitänyt tehdä, ja kun en jaksanut autossa puhelimella googlata, tein vain ketjusilmukkaa ja yhdistelin niitä toisiinsa. Meinasin saada toiset kunnon naurut, mutta tällä kertaa koitin olla ihan reilu myös itseäni kohtaan, että jos teen ekan kerran ala-asteen jälkeen virkkaustyön ja se on näinkin tunnistettavissa oleva objekti, en ole ihan täysin epäonnistunut. :D

Nyt kelpaa pyyhkiä pölyjä!

Tadaa! Nätti kuin sika pienenä, vai miten se meni? Haha. Oikeasti, en kestä, mua naurattaa joka kerta kun katson sitä. Mutta kyllähän tohon silti kehtaa pölyjä pyyhkiä. ;)

No comments:

Post a Comment

Like what you read? Hit me with a comment!