Tuesday, November 29, 2016

HOW TO: Paholaisen mekko

Halloweeni oli ja meni, mutta koska meidän puvut meni niin viime tinkaan, jäi blogikirjoittelu vähän tällein jälkijunaan.

Toisaalta, onpahan vinkkiä ensivuodelle. ;)


Edellisessä tekstissä kerroin miten tehdään massiivisen kokoiset siivet (löytyy täältä), tällä kertaa on pintapuoleiset ohjeet oman mekkoni tekemiseen. Oma hahmoni oli siis käytännössä langennut enkeli, mutta jos taustainspiraatio kiinnostaa, niin mielessä oli Kill Bill elokuvista tuttu pahisemäntä Elle Driver sekä saman elokuvan päähenkilö, jota näytteli Uma Thurman. Hoitsuasut ei huvittanut ja keltaista jumpperia ei löytynyt, niin tässä tulos:

Koska siivet veivät todella, TODELLA pitkän aikaa, päädyin tekemään itselleni hieman (muka) nopeamman ratkaisun.
Tähän mekkoon tarvittiin...

...sadetakkikangasta/vahakangasta
...nahkasuiruja
...pitsikangasta
...nauhaa nyörityksiä varten
...rautalankaa
...lankaa ja neula
...kuumaliimapyssy, sakset, kynä ja mallivaate

Kaapista löytyi äidin lahjoittamaa sadetakkikangasta, joka omasta mielestäni oli enemmän kerniliinan/vahakankaan oloista paksuutensa puolesta. Jokatapauksessa, tosi jäykkää, mutta hyvin sai tehtyä tätä käyttöä varten (kerron tämän lähinnä siksi, että materiaalit saattavat löytyä mitä yllättävämmistä paikoista).

Piirsin "kaavat" sellaisesta vaatteesta, jossa oli tähän projektiin sopiva yläosa.

VINKIT:
- Älä leikkaa liian kapeaa. Itse tein sen virheen, että käytin mallina vaatetta, joka joustaa. En ottanut tätä huomioon joustamattomassa materiaalissa.
- Älä piirrä monia eri viivoja kankaaseen kuulakärkikynällä, ja sitten jälkikäteen mieti kun se sininen väri loistaa oikeasti sen kankaan läpi toiselle puolelle. Tällein baarissa käydessä se oli ihan sama eikä kukaan muu niitä muutenkaan huomannut, mutta harmittaa silti.
- Tarkasta aina kaikki tuplasti ennen kun leikkaat. Nimimerkillä korjasin aika monesti omia mokiani.

Koitin liimata reunat kuumaliimalla säästääkseni aikaa, mutta eihän se tossa muovissa mitään pysynyt. ;) Ompelin siis käsin. Voit ommella saumat myös koneella mikäli koneesi kestää paksun kernin ompelemista.

Tosiaan kannattaa ensin neulottaa, ja sovittaa, ja aloittaa ompeleminen helmasta ylöspäin (tai puolivälistä alaspäin), ja sovittaa. Omani onnistuin tekemään liian pieneksi useaan eri otteeseen, ja tästä syystä tekeminen vei puolet enemmän aikaa, kuin mitä olin alunperin ajatellut.

Sivut sain korjattua ompelemalla niihin nahkasoirot, ja lävistämällä saksilla reiät nyörejä varten. Näin mekkoa pystyy säätämään oman vyötärön ja poven mukaisesti.

Eteen tein halkion, jonka ympräille ompelin niin ikään nahkasoirota reunukset. Taas tuttuun tapaan reiät nauhaa varten, jotta on säädettävissä omia mittoja varten.

Lopuksi taiteilin vielä rautalangasta siivet, jonka päälle pingotin kuumaliimalla pitsikankaan.
Kiinnitin siivet mekon selkämykseen ompelemalla. Keskiön kohdalle liimasin palan mekkokangasta, jotta näyttäisi aidommin siltä, että siivet kasvavat suoraa selästä eikä ole mekon pinnassa. Näiden siipien paras puoli oli se, että niitä pystyi helposti vääntämään haluamiinsa asentoihin, eikä ne painaneet niin kovin (toisin kuin nämä).

Silmälappu on sydämenmuotoinen kangaspala, kuminauhaa ja pitsiä.



Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Saturday, November 26, 2016

HOW TO: wings and devil dress

Suomenkielinen versio löytyy täältä: siivet ja paholaisen mekko

This year (because of the moving) we didn't want to use extra cash to make our Halloween costumes, but as most of the people, we still wanted to celebrate.
As usual, we were really late with our costumes, so DIY was kind of the only option.
After browsing tens and tens eri costumes from the interenet, I decided to do "quick and easy" wings (= took a lot of nerves and were hard to do).


 

So, our costumes builded up around these wings. As I like to dress up in a way that people know we are together, I tought both of our costumes should be from the same theme.

Miro were Arch angel (as I 'see' them), and I was fallen angel.

For your diy wings you need:
- cardboard, which is big enough
- leather or other farbric / material you would like to use to make feathers
- leatherstraps/belts ect. which you will use for hand loops
- hot glue gun
- possibly black marker
- stapler


I used shooting target as my base. I drew other half free hand, and traced other half to get exaclty same sized wings. As we wanted to do really massive wings, I cut this out of each other and made a extension piece in between so that these would settle to right position when used. I could have done this with cardboard, in position as it is shown in picture, but imagine cardboard piece in between these two wings.

I cutted a piece of leather, glued and stapled it to between wings. At this point I also needed to find places to straps. As you don't need to repeat my errors, here's couple tips:
Ensure, that your straps are long enough and strong enough for this purpose. These wings are going to be really heavy. Staple them really well, I mean, use like tons of staples to be sure.
Don't use rubberband unless it's REALLY for heavy purpose, as in other case it wont last there without stretching our of shape.




Cut feathers from your material (I used leather) using a stencil. If I had to guess, I would say I used about 100-150 feathers for each section, but these really are big wings. I used 4 differend sizes so it would look as real as it can.
Glue feathers to base.



Do this to all these sections. Shake wings to see if any feathers fall (suprisingly many fell of as I hadn't glued them). As for positions, I can't say more than find the way that suits you better. I used real wing photos to be my guide lines.

You can paint your base to be black before you start, or you can use permanent marker afterwards to cover any parts of the base that is showing (I did this).
Lastly, sew buckles to upper leather straps, so you can tighten wings to be in the right position when wearing. Make holes to lowes leather straps, just like belts have.


Tutorial for dress is coming afterwards, but to cover your disapointment for that, you can look this handsom Arch angel:

Ask if there is something you would like to know, that I didn't tell! These took a lot of time, but you wont need to as you can avoid all the mistakes I did! :)

HOW TO: Isot siivet

English version is here: DIY wings

Emme viitsineet tänä vuonna tuhlata erityisemmin rahaa Halloween varusteisiin, mutta halusimme kuitenkin tätä pyhää juhlistaa.
Kuten yleensäkin, oltiin taas todella myöhässä liikkeellä asujen kanssa.
Kymmeniä ja kymmeniä eri asuja läpi koluttuamme, päätin tehdä "nopeat ja helpot" siivet (= erittäin hermoja raastavat ja hankalat).

Tässä tekstissä on siis siipien ohje. Mikäli kaipaat punaista mekko-ohjetta, löytyy se täältä:  paholaisen mekko


Asukokonaisuudet rakentuivat nimenomaan näiden siipien ympärille. Koska elän fiksaatiossa, että meidän kahden asujen tulee sopia toisiinsa keskenään, tuli molempien asujen olla samasta teemasta.

Mirosta tuli Arkkienkeli (sellaisena kuin minä heidät 'näen'), itse olin langennut enkeli.

Siipiin tarvitset:
- tarpeeksi ison pahvin
- nahkaa tai muuta materiaalia mistä haluat tehdä höyhenet
- nahkanauhaa/vyöt tms. joilla teet käsilenkit siipiin
- kuumaliimapyssyn
- mahdollisesti mustaa tussia
- nitojan

Leikkasin siivet isosta pahvisesta ammustaulusta. Piirsin toisen puolikkaan käsin, ja jäljensin sen toiseen palaseen saadakseni kaksi samanlaista siipeä. Koska halusimme tehdä todella massiiviset siivet, leikkasin ne ominaan ja tein keskelle "jatkopalan", että ne asettuisivat enemmän oikeiden siipien kohdille. Tämän olisi voinut tehdä myös pahvista kuvan tapaisesti niin, että välissä olisi pätkä pahvia.

Leikkasin väliin pätkän nahkaa, liimasin ja nidoin sen siipiin kiinni. Tässä kohtaa piti myös löytää paikat ja pituudet hihnoille. Koska teidän ei tarvitse toistaa minun virheitä, kerron tärpit;
varmista, että hihnat ovat tarpeeksi pitkä ja kestävät tätä tarkoitusta varten. Siivistä tulee todella painavat. Nido ne kunnolla kiinni, yksi tai kaksi niittiä ei tule riittämään, vaan ammu niin täyteen kuin kehtaat.
Ei kannata käyttää kuminauhaa, ellei se ole sitä todella paksua ja todella jämäkkää. Se ei kestä tätä painoa venymättä muodottomaksi.


Leikkaa kankaastasi (itse käytin verhoilunahkaa) mallia käyttäen erikokoisia sulkia. Villi veikkaus, että per osio taisi mennä joku 100-150 sulkaa, mutta tosiaan, nämä siivet ovat todella isot. :) Käytössäni oli 4 eri kokoista höyhentä/sulkaa, jotta vaikutelma olisi mahdollisimman aito.
Liimaa sulat paikalleen.


Toista sama jokaiselle neljälle osiolle. Ravitsele siipiä nähdäksesi tippuuko joku sulista (yllättävän monta löytyi aluksi liimaamatta). Asetteluun en oikein osaa sanoa muuta kuin kokeilemalla löytyy paras. Itse käytin mallina netistä löytämääni aitojen isojen siipien muotoa.

Pohjan voi maalata valmiiksi mustaksi, tai voit permanenttitussilla peitellä jos pohja näkyy jostain.
Lopuksi vielä ompele nahkaremmeihin kiinni ns. vyönsoljet, joilla voit kiristää nauhat halutun mittaisiksi. Tee vastakappaleeseen reiät samalla tavoin, kuin vyössäkin on.


Ohessa vielä kuva komeasta Arkkienkelistä:

Kysy jos tulee mieleen jotain, mitä en itse huomannut kertoa ääneen! Aikaa meni aika paljon, mutta sinun ei tarvitse käyttää näin paljon aikaa, kun voit välttää kaikki omat virheeni! :)