Thursday, September 19, 2013

Vaaleanpunaiset kangasviirit

Pienen Nappipuodin avittamana sain tehtyä elämäni ensimmäiset viirit. Ehkä yksi maailman yksinkertaisimmista sisustuskeinoista, mutta en ole ennen saanut aikaiseksi lähinnä senkään vuoksi kun ei oikeastaan ole näille tarvetta. Eipä meillä ole vieläkään tarvetta, mutta kankaat oli niin herkulliset että pitihän tää kokeilla!



Raidallinen kangas on vanha mekko, jonka sain veljen puolisolta. Valitettavasti se ei sopinut sellaisenaan päälleni, mutta koska rakastuin kankaaseen niin paljon en voinut olla leikkelemättä sitä.
Tähtikuosista kangasta löytyy Pienestä Nappipuodista metritavarana. Pinkki kanttinauha on myöskin samasta paikkaa metritavarana. :)

Ohjeet löytyy googlettamalla kangasviiri ohje!

Ja vielä pikku mainostus perään;
Pieni Nappipuoti on siis käsityöpuoti Riihimäen keskustassa,
lue enemmän lisää Facebookista;


Wednesday, September 11, 2013

Maalitehtaan HUONO palvelu

Jouduin keräilemään itseäni suhteellisen kauan ennen kuin kirjoitin tämän viestin, johtuen ainoastaan siitä, että olin niin täynnä raivoa.

Teimme tässä taannoin saunaremonttia, joka ei mennyt ihan niinkuin Strömssössä. Tarkoituksena oli vahata lauteet, seinät ja katto saunavahalla, värillisellä sellaisella.

Haimme hyvinkin-tunnentun-ja-luotetun tuotemerkin saunavahan paikallisesta rautakaupasta. Kysyimme vielä viimehetken vinkit asian suhteen, että olemme vanhoja lauteita käsittelemässä jne, että missä järjestyksessä ja miten kannattaa asiat hoitaa. Saimme hyvät vinkit lauteiden pesusta lähtien, ja näin aloitimme remontoinnin.

Kun vihdoin pohjatöiden jälkeen pääsimme levittämään vahaa seinille, ei tämä valkoinen väri ollutkaan ihan sellainen kuin oltiin oletettu. Väri oli TODELLA hailakka, ja vahan koostumus oli jotenkin erikoinen (jätti mm. todella paljon kuplia seinään vaikka oli mikä väline kädessä tai vaikka olisi ollut kuinka varovainen tahansa). Ajattelimme ensin, että ehkäpä se siitä sitten muuttuu useammalla kerroksella, joten emme sen suuremmin asiaan huomiota kiinnittäneet - vielä.

Mutta siinä kohtaa, kun vedin kolmatta kerrosta valkoista seinille, ja väri oli edelleen hyvin lähellä pelkän puunväriä, aloin epäilemään tavaran toimivuutta. Mieheni kävi kysymässä asiasta rautakaupasta, että olimmeko kenties tehneet jotain väärin vai onko purkissa vikaa. Myyjälle näytettiin kuvia saunasta ja purkki vietiin tarkasteltavaksi, ja hän oli sitä mieltä että tuotteessa on vikaa, ja saadaan uusi tilalle. Tämän lisäksi hän lupasi vanhan purkin lähettää tehtaalle.

Oltiin asian kanssa suht ok, vaikkakin oli mahdollisuus että koko sauna jouduttaisiin käsittelemään uusiksi.
Kunnes kyseisen maaliyrityksen edustaja soitti.

Hän soitti kysyäkseen siitä, että mikä oli mennyt pieleen tuotteen kanssa. Lyhyesti kerrottuna, ehdotin hänelle, että tule vaikka paikanpäälle katsomaan miltä jälki näyttää, ja kuuluuko se olla tuollaista.
Hän tuli käymään, ja olimme lähestulkoon kaikesta erimieltä. Hän suorastaan halveksui minua, ja väitti että emme vain olleet tehneet työtä oikein.
"Säilytääkseni kuitenkin rauhan maassa niin voinhan mä toki pari purkkia antaa hyvityksenä.."
Koska oloni oli ihan lyöty, hyväksyin 'tarjouksen'. Ja lopuksi hän vielä lähtiessään sanoi "Voinhan mä tän teidän purkin turhan takia sinne tehtaalle lähettää, mutta eikös se nyt oo ihan sama jättää tämä tänne teille, voitte sitten käyttää tän sinne seiniin." Otin myös sen vanhan purkin vastaan. Ajattelin että ehkäpä me sitten oltiin tehty jotain väärin, ja purkissa tosissaan ei ollut mitään vikaa.

Kunnes aloimme levittämään uutta kerrosta saunan pintaan.
Mieheni laittoi sillä vanhalla purnukalla, minä uudella.

Ja väriero oli ihan hillitön. Arvatkaa vaan, miten paljon tihkuin raivoa tässä kohtaa, kun tajusin, että mua on aivan turhaan tultu arvostelemaan tänne. Uusi purkki EI kuplinut, ei ollut täysin vetistä ja oikeasti jopa näytti vahamaiselta. Ja tosiaan, se väriero oli SUURI. Nyt oli jo oikeasti valkoinen vaha käsittelyssä.
Noh, koitin siirtää nämä ajatukset pois mielestä, ja ajattelin kirjoittavani tänne maalitehtaaseen palautetta kunnes saan raivon vähän sivuun ja voin kirjoittaa asiallisesti.

Kirjoitin 3 A4:sen pituisen palautteen tänne suositun maalitehtaan palauteosoitteeseen. Kerroin siinä mielestäni hyvinkin selvästi kaikki nämä tilanteet mitä otliin käyty läpi, sen että urakka oli viivästynyt kun emme saaneet lupaa jatkaa heti, ja että uuden ja vanhan purkin välillä oikeasti oli ihan järjetön ero.

MITÄ SAIN VASTAUKSEKSI?

"Vanhaan puuhun vaha ei aina tartu samalla tavalla. Siksi emme voi sitä suositella vanhalle puulle. Väri saattaa poiketa kuvissa olevasta sävystä." Tämä ei ole suora kopio sähköpostista jonka sain, sillä en viitsi sitä suoraa tässä julkaista. Tuo kyseinen lause kuitenkin kiteyttää lähestulkoon kaiken mitä siinä viestissä oli. Lauseita oli ehkä kaksi tai kolme enemmän, mutta joka tapauksessa viesti todella suuresti viittasi siihen, että tämä kyseinen käsittelijä ei joko ollut edes lukenut sitä palautettani kokonaan, tai ei viitsinyt lukea sitä ajatuksella.

PYRIN OMASSA VIESTISSÄNI KYSYMÄÄN VASTAUSTA SIIHEN, ETTÄ MITEN VOI KAHDEN PURKIN VÄLILLÄ OLLA NIIN SUURI ERO, JOS MEIDÄN PURKISSAMME EI MUKA OLE MITÄÄN VIKAA.
Kerroin myös selvästi, että purkki vielä meiltä löytyy ja se voidaan tutkia mikäli tarvetta.

Silti saan vastaukseksi ainoastaan jonkun vakiokirjoituksen siitä, että vaha ei välttämättä sovi vanhalle puulle. Eikai sen silti pitäisi tehdä purkkikohtaisia eroja??

Vastasin tähän viestiin - joo myönnän - todella naurettavasti ja lapsellisesti vihaisena. Mutta se ei poista sitä, että uudessa viestissäni kysyin, että luitko palautettani laisinkaan läpi asti, ja huomasithan että kyse ei ole enää siitä että mille puulle se testi on tehty, vaan siitä, että seinässä näkyy selvä ero kahden purkin välillä.

En koskaan saanut vastausta. Tiedän, että tämä on vähän suurmittaisesti kirjoitettu, mutta mikäli kiinnostaa tietää lisää, kerron kyllä mieluusti. Palautteestakin löytyy minulla itselläni kopio.

Ja jokainen voi itse päätellä mikä on Suomessa hyvinkin suosittu ja luotettu maalimerkki. No, onneksi niitä on muitakin ja voin varmasti vaihtaa kelkkaani. Ja tiedän, etten ole ainoa joka on saanut sieltä huonoa palvelua. Toivottavasti vain muutkin ovat avanneet suunsa.