Friday, August 31, 2012

Valkoista pöytää ja baarijakkaroita

Vähän on taas innostunut kaikesta niin paljon, ettei ole malttanut istua koneen ääreen blogeilemaan!

Mutta pöytä on siis saatu valmiiksi, ja ei, se ei ollut helppoa vaikka oli hiomakone. Pöydän pinnasssa oli niiiiiin jämerästi maali kiinni, että meni toinen päivä pöytälevyn ja muutaman lopun palasen hiomiseen. Ja kaiken kukkuraksi, valkoinen maali loppui kesken, ja kun sitä kaupasta hain lisää, ei ollut pikku purkkeja hyllyssä joten oli _aivan pakko_ ostaa iso purkki!

No, eipä tuo onneksi hukkaan mennyt, sillä sitä on sen jälkeen käytetty baarijakkaroihin, kehyksiin ja yhteen yöpöytään. Nämäkin projektit ovat siis tulossa esille kyllä. :)

Tämän näköinen pöydästä siis tuli! Olen kovin tyytyväinen tulokseen, varsinkin kun sen eteen jouduttiin näkemään niiiiiin älyttömästi vaivaa.

Maalina käytin Modenan Akryylimaalia, valkoinen. Maalia on kaksi kerrosta, sillä halusin että osa pohjasta kuultaa läpi. Ja nuo korit alla ovat tosiaan ne, mitkä jo aikaisemmin olin maalannut mustaksi. :)


Tämän saatuamme valmiiksi, innostuin ajatuksesta maalata elämää nähneet baarijakkarat myöskin valkoiseksi. Ne olisivat olleet hyvät alkuperäiselläkin värillä,mutta väri oli jo niin kulunut ja surkea etten kehdannut laittaa niitä sellaisenaan esille. Ja kun tila mihin ne tulivat on muutenkin melko ahdas, ajattelin että valkoinen väri on sinne varmaan paras. :) Tässä siis lähtökohta....





...ja lopputulos!
Jos jotakuta kiinnostaa, vaaleanpunaiset tyynyliinat ovat finlaysonin, ja nuo missä lukee "Love" on Tiimarin alennusmyynnistä. :)

Thursday, August 9, 2012

Tämän olisi voinut tehdä helpomminkin..




Sain sitten oikein järkevän idean tuossa eilen illalla, erttä haluan EHDOTTOMASTI saada meidän kahvipöydästä valkoisen ennen kihlajaisia. Jepp, rupesin siis mieheni kanssa hiomaan sitä KÄSIN, koska olin sitä mieltä että me ei tarvita siihen mitään hiomakonetta.

Uskokaa mua, se ei kannata. :D

Tässä siis lähtökohdat, ensimmäinen kuva on vanhasta asunnosta, johon se siis vielä jotenkuten sopi, alempi kuva on uudesta talostamme, johon se ei sovi enää YHTÄÄN.

Ylemmässä kuvassa on myös alatasolla laatikot, jotka olen ostanut joskus miljoonavuotta sitten kun oli sininen sisustus. Nykyään en voi sietää sinistä sisustuksessa (liian tylsä), joten päätin kokeilla ja maalasin ne spraymaalilla mustaksi! Alemmassa kuvassa ne hiukan näkyy, mutta myöhemmin on vähän lähempi kuva koreista valmiina. :)

Aloitimme siis maalaamalla ainoan laatikon tuosta pöydästä (pienin alue mokata, heh).. Koska laatikon hiomiseen ei mennyt niin kovasti aikaa... Päätimme aloittaa alatason hiomisen. HUH, oli muuten MELKOISEN rankkaa! Yhdeksän jälkeen illalla, mieheni totesi minulle, että sopiiko jos hän käy seuraavana päivänä ostamassa hiomakoneen, kävisi vähän helpommin.. Noh, olin jo itsekkin todella väsynyt ja todennnut mielessäni, että on tämä melko hullua tehdä näin, joten suostuin. Tänään olisi siis tarkoitus jatkaa, mies hioo päivällä pöydän valmiiksi ja minä sitten töiden jälkeen tulen maalaamaan. Siitä en ole vielä ihan varma, jääkö pöytä pelkästään valkoiseksi, vai teenko siihen vielä jonku tribaaalikuvion päälle. Täytyy katsoa miten jaksaa, mutta ehkä tämän viikonlopun vielä kestän sitä vain valkoisena. ;)

Koreista vielä sen verran, että saattaa olla ettei nekään jää vielä ihan tuollaisiksi. Vähän olisi semmoinen ajatus, että liimaisin keskelle kiertämään valkoisen nauhan jossa edessä rusetti. :)

Tällaista tällä kertaa!