Tällä kertaa ei ole esitellä mitään uutta - koska kaikki on ihan kesken. Nyt olisi kyllä pakko taas ottaa itseään hiukan niskasta kiinni ja tehdä projekteja loppuun saakka, mutta taitaa tuo kevät vähän painaa päälle ettei millään huvittaisi. ;)
Mutta sen sijaan kerron teille reklamaatiokokemuksen! Ja hyvän sellaisen!
Ostin tuossa varmaan neljä kuukautta sitten sellaisen saippuapumppupullon yläkerran vessaan. Siis sellaisen mihin voi itse täyttää sisälle lisää saippuaa kun se loppuu - ei siis näitä kertakäyttöisiä palmoliven juttuja.
Olin kertaalleen sen kerinnyt täytellä ja toimi ihan loistavasti, mutta tässä välissä ilmeisesti jotkin jengat olivat sisältä löystyneet, ja kun koitin pumppupulloa käyttää, ei ulos tullut mitään.
Siinä sitten apinanraivolla pumppasin ja painoin sitä mekanismia siitä huomaamatta siis että siinä on jotain vikaa. Luulin ensin että saippua oli vain loppumaisillaan - onneksi ketään ei nähnyt tätä turhautunutta puhkumistani, heh.
Tässä se vika nyt sitten oli. En huomannut että saippua pursuu tuolta ainoasta mahdollisesta raosta josta sen ei pitäisi tulla! Hätähän ei olisi ollu tämännäköinen, ellen olisi heittänyt sitä pirun kuittia jo aikapäiviä sitten roskiin - nyyh. Otin siis sähköpostitse yhteyttä Tokmannille josta olin tämän ostanut.
Sain pikaisesti vastauksen sähköpostiini ja reklamaatio käsiteltiin todella asiallisesti. Asiakaspalvelija lupasi lähettää hyvityksen kotiin, mutta tätäpä en osannut odottaa.
Ensinnäkin olin ihan äimänkäkenä, että sain pikapostina vissiin seuraavana arkipäivänä kotiin pakettikortin lähettäjänä Tokmann Oy.
Tietysti heti seuraavana päivänä kävin paketin lunastamassa, ja ilmeeni oli varmasti hyvinkin mielenkiintoinen kun tajusin miten ison laatikon otin vastaan.
Maltoin kuitenkin paketin avaamisen kotiin saakka töiden jälkeen (tätä ihmettelen vieläkin miten maltoin). Ja katsokaapa miten hirmuisen määrän sain hyvitystavaraa;
Että HYVIN SUURI KIITOS Tokmannille mahtavasta asiakaspalvelusta ja ripeästä toiminnasta! Hyvä ettei itku päässyt kun avasin paketin. Siis onnesta. Olihan siellä onneksi tuo tärkeinkin mukana, se saippuapumppupullo, jota en toki vielä ole kokeillut toimiiko. Mutta toisaalta nyt on jo ihan sama toimiiko vai ei, olen niin onnellinen tästä palvelusta. :')
Keep up with the good spirit!